Vantaalle uusi 4-vuotissuunnitelma

Vantaalla on tapana tehdä valtuustokauden alussa kaupungille strategia ja taloussuunnitelma koko neljäksi vuodeksi.

Nyt aiotaan jatkaa samaa vyönkiristyslinjaa kuin viime kaudella.
Menot saavat kasvaa vain 1,5% vuosittain, vaikka kaupunki kasvaa nyt 4000 asukkaan vuosivauhtia. Se on kova vaatimus.

Haluan tähän väestönkasvu-klausuulin – että asukasmäärän kasvu huomioidaan toimialojen budjeteissa ensin.
Onhan selvää, että esim. +500 uutta oppilasta ja +120 uutta päiväkotilasta tarvitsee paitsi palvelun, myös seinät ympärilleen.

Strategiset päämäärät ovat Vantaalla sellaisia kuin  ”Kaupungin elinvoima vahvistuu”, ”Kaupunkirakenne eheytyy” ja ”Palvelut uudistuvat”.

Niistä johdetaan sitovia tavoitteita, kuten  ”Vantaalaisten koulutustaso ja osaaminen paranee”, ”Asuntorakentaminen on laadukasta ja kohtuuhintaista” tai
”Kaupungin vetovoimaisuus asuinpaikkana paranee”.

Nämä ovat siis kaudelta 2013-2017. Nyt laaditaan uusia kaudelle 2017-21. Virkamiehet valmistelevat.

Kevään kuluessa on toimialojen sisällä pohdittu asioita ja kaupunkilaisille järjestetty avoimia tulevaisuustyöpajoja.

Mutta valtuutetut pääsevät koskemaan asiaan vasta strategiaseminaarissa elokuussa.
Mikäli vanha kaava toistuu, parin tunnin ryhmätöillä on otettava haltuun koko kaupungin toiminta ja tulevaisuus. Se on paljon vaadittu.

Pientä ennakkoa vilautetaan valtuustossa 12.6., kun kohdassa 31, Talousarvion valmistelu,  mainitaan sitovien tavoitteiden valmistelun tilanne lyhyesti.

Tosin siinä mainitaan samat vanhat jutut kuin vanhassakin strategiassa. Muutama hyvä tavoite on tullut uutena, esim. ”Kaupunkia rakennetaan kaupungin maalle”, ”Valmistellaan yrittäjyyttä edistävä ohjelma” ja ”Viheryhteydet säilyvät”.

Kuitenkin ihmettelen, jos ei yhtään päämäärää tai tavoitetta ole luonnosteltu koulu- ja päiväkotirakennusten kunnosta ja sisäilmaongelmien hoidosta!

Sentään juuri on käyty koulu- ja sisäilmavaalit ja tehty valtuustopuolueiden kesken ohjelmapaperi, jossa vaaditaan sisäilma-asioihin radikaalisti parempaa otetta.

Ihmetyttää, jos rakentamisessakin tavoitteena on vain laadukas asuinrakentaminen lähelle juna-asemia.
Eikö nyt viimeistään pidä nostaa laadukas koulu-, päiväkoti- ja toimitilarakentaminen strategiseksi päämääräksi ja sitovaksi tavoitteeksi?

Ehdotan Vantaalle yhtä uutta strategista päämäärää: ”Koulut, päiväkodit ja toimitilat ovat sisäilmaltaan terveellisiä.”

Ja siihen seuraavia sitovia tavoitteita: 

  1. Sisäilmaongelmaisia tiloja korjataan tai korvataan uusilla niin ja niin monta m2 vuosittain. (tavoitteen mittariksi neliömäärä, koska nyt tiloja on niin paljon pilalla, että määrittäin pitää korjata)

  2. Sisäilmaongelmista johtuvat sairauspoissaolot vähenevät kaupungin kiinteistöissä työskentelevien keskuudessa. (tavoitteen mittari: kyselyt ennen ja jälkeen)

Ei tehdä tästä liian vaikeaa. Valitaan yksi päämäärä ja muutama tavoite, joilla sisäilma-asoita hoidetaan konkreettisesti paremmin kuin ennen. Alkaa tapahtua muutakin kuin selittelyä.

P.S.  Ja sama parempi tavoitetaso lastensuojeluun ja sen ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä oppimisen ja erityisoppimisen tukeen, kiitos.

 

Vaula Norrena valtuustopuheessa Vantaalla 12.6.2017

Aiheet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 × three =